Pienen yrityksen talous vaatii kekseliäisyyttä ja jatkuvaa tasapainottelua

Ari Mattila, AM Bonus Oy:n yleismies ja toimitusjohtaja.

Pienessä yrityksessä raha-asioiden kanssa taiteileminen on joskus kekseliäisyyttä vaativaa puuhaa. Tieto siitä, että tulojen ja menojen tasapainottelussa on onnistuttu ja saatu pidettyä luottoluokitus hyvällä tasolla ilahduttaa aina.

Erityiskiitoksen ansaitsee toimitusjohtajan nimikkeellä koneistamon toimintaa pyörittävä "yleismies" Ari (Mattila). Hän on monta kertaa joutunut tinkimään tarpeellisista, muttei sentään yrityksen kannalta elintärkeistä hankinnoista, tai hän on ainakin joutunut laittamaan hankintoja tärkeysjärjestykseen. Toisaalta hän on tehnyt investointeja juuri oikealla hetkellä. Hän on nähnyt jo edeltä esimerkiksi käytetyn koneen mahdollisuudet tuotannossa pienen remontin tai isomman huollon jälkeen. Viidentonnin käytetyllä CNC-sorvilla on pystytty tekemään satojentuhansien eurojen liikevaihto tai jonkun toisen koneen kaupan yhteydessä "pakosta" ostamaan jouduttu työstökeskus on kunnostettu ja myyty eteenpäin, koska meillä ei ole ollut sille käyttöä.

Metalliyrityksen pyörittäjänä Ari on nähnyt myös työstökoneiden huollon sekä muiden alaan liittyvien palveluiden tarpeen alueella. Kun viime syksynä tarjoutui mahdollisuus ostaa työstökonehuollon koneet ja laitteet, teki hän kaupat, joiden seurauksena AM Bonus Oy laajensi toimintansa työstökoneiden huoltoon. AMB Työstökonepalvelu aloitti varsinaisen toimintansa 17. helmikuuta, kun yrityksen palvelukseen tuli työstökoneasentaja, jolla on kolmen vuosikymmenen kokemus alalta.

Suomen Vahvimmat Platina -erikoissertifikaattitunnustus myönnetään yrityksille, jotka ovat vähintään kolmena vuotena peräkkäin saavuttaneet korkeimman Rating Alfa-luottokelpoisuusluokituksen eli AA+:n tai AAA:n. AM Bonus Oy:llä se on ollut vuodesta 2013 lähtien eli kahdeksan vuotta.

Tästä tunnutuksesta Arin lisäksi kiitoksen ansaitsevat erityisesti hyvät asiakkaamme, jotka ovat tunnollisesti huolehtineet maksunsa meille, mutta myös ammattitaitoinen tiimimme koneistamolla, tilitoimiston henkilökunta ja muut yhteistyökumppanimme. Kiitos!

Kommentit